Menestystä ja kokemusta Palveluskoiraliiton SM-kisoissa Paimiossa
Palveluskoirien Suomenmestaruuskisoissa Paimiossa 3-6.8.2017 oli mukana myös KSPK:n edustusta, kun Katja Suvanto koiransa Moonan (dobermanni FI KVA & MVA HK3 IPO1 ZTPV1A BH AD MH Denwest Femme Fatale) osallistui henkilöhakuun.
Tänäkin vuonna kilpailijoiden korkea taso nähtiin jo lauantaina, kun koirakot aloittivat tottelevaisuusosuutensa. Tottelevaisuuden perusteella karsittiin 20 koirakkoa, jotka saavat jatkaa urakkaansa eteenpäin maasto-osuuksiin. Katjaa suosi onni arvonnassa ja hän pääsi aloittamaan kisat numerolla 1. Tämä tarkoitti sitä, että Katja ja Moona olivat aamulla ensimmäisenä koirakkona tottiskentällä klo 6:00. Vaikka suoritusajankohta oli poikkeuksellinen, niin Katja ja Moona suorittivat tasonsa mukaisen, hienon tottelevaisuuden kooten kahden tuomarin arvosteltavana 85,5 pistettä, sillä tuloksella mentiin myös eteenpäin maasto-osuudelle.
Paimiosta oli löydetty haasteelliset ja kuntoa koettelevat maastot sekä esineruutuun että hakualueeksi. Esineruudussa Moona työskenteli hienosti tuoden kaksi esinettä kolmesta ja kallioisessa hakuruudussa, kovasta sateesta huolimatta, tyylikästä etsintätyötä tehden löysi kaksi maalimiestä kolmesta. Näin ollen ensikertalaisten Katjan ja Moonan sijoitus hienosti 17. 39 hakukilpailijan joukossa.